Suomi-jaksoon liittyen olemme myös musiikin tunneilla tutustuneet suomalaiseen kansanmusiikkiin. Olemme soittaneet kanteleita, tanssineet suomalaisen kansanmusiikin tahtiin ja laulaneet ja soittaneet suomalaisia lauluja. Olemme tutustuneet teema-tunneilla Suomen maisema-alueisiin ja musiikin tunneilla käyneet läpi lauluja, jotka jollain tavalla liittyvät näihin alueisiin. Opettelimme viisi erilaista kansantanssia ja oppilaat olivat tosi taitavia ja innokkaita tanssijoita. Pidimme lopuksi "Tanssii tähtien kanssa - kisan", jossa oppilaat esittelivät kansantanssitaitojaan parinsa kanssa.
Tämän blogin kautta pääset tutustumaan luokkamme iloiseen arkeen. Sivulta löydät myös tärkeää tietoa ja hyödyllisiä linkkejä. Tervetuloa mukaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
torstai 9. helmikuuta 2017
MINKÄLAISIA MAISEMA-ALUEITA SUOMESTA LÖYTYY?
Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja siksi kasvillisuus, maiseman muodot ja vedet vaihtelevat suuresti eri puolilla Suomea. Lähdimme tutustumaan Suomen maisema-alueisiin ryhmätöiden avulla. Jokainen ryhmä sai itselleen eri maisema-alueen.
Ryhmien ohjeena oli:
- Otsikoida työ
- Rajata ja värittää maisema-alue karttaan
- Merkitä karttaan maisema-alueen keskeinen nimistö
- Piirtää ja kertoa, millainen on maisema-alueen luonto: minkälaista kasvillisuutta ja eläimistöä alueelta löytyy
- Kertoa muuta mielenkiintoista tietoa esim. alueen elinkeinoista
Tämän jälkeen kävimme yhdessä läpi esitelmän pitoon liittyviä tärkeitä asioita ja oppilaat saivat harjoitella omaa esitelmäänsä.
Oppilaat esittelivät valmiit työt toisilleen ja muut oppilaat saivat esittää kysymyksiä ja kommentteja.
Olin todella tyytyväinen oppilaiden työskentelyyn. Tämä oli heidän ensimmäinen esitelmänsä ja kaikki ryhmät suoriutuivat todella mallikkaasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)