torstai 9. helmikuuta 2017

MINKÄLAISIA MAISEMA-ALUEITA SUOMESTA LÖYTYY?

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja siksi kasvillisuus, maiseman muodot ja vedet vaihtelevat suuresti eri puolilla Suomea. Lähdimme tutustumaan Suomen maisema-alueisiin ryhmätöiden avulla. Jokainen ryhmä sai itselleen eri maisema-alueen.

Ryhmien ohjeena oli:

- Otsikoida työ
- Rajata ja värittää maisema-alue karttaan
- Merkitä karttaan maisema-alueen keskeinen nimistö
- Piirtää ja kertoa, millainen on maisema-alueen luonto: minkälaista kasvillisuutta ja eläimistöä alueelta löytyy
- Kertoa muuta mielenkiintoista tietoa esim. alueen elinkeinoista

Tämän jälkeen kävimme yhdessä läpi esitelmän pitoon liittyviä tärkeitä asioita ja oppilaat saivat harjoitella omaa esitelmäänsä.

Oppilaat esittelivät valmiit työt toisilleen ja muut oppilaat saivat esittää kysymyksiä ja kommentteja.

Olin todella tyytyväinen oppilaiden työskentelyyn. Tämä oli heidän ensimmäinen esitelmänsä ja kaikki ryhmät suoriutuivat todella mallikkaasti.





maanantai 6. helmikuuta 2017

MITÄ MINULLE JÄI MIELEEN? KARTTA-JAKSON KERTAUS

Kertasimme karttajakson pistetyöskentelyn avulla. Olin jakanut luokan kuuteen eri pisteeseen. Tunnin aluksi kävimme pisteet yhdessä läpi.


1. Muovaile Suomi


Oppilaat saivat opettajalta muovailuvahaa ja Suomen kartan. Oppilaiden piti päällystää Suomen kartta muovailuvahalla Suomen pinnanmuotoja ja kartan värejä mukaillen.



 
2. Tutkimme rannan muotoja

Oppilaat saivat matalareunaisen laatikon, jonka pohjalle oli laitettu sininen paperi kuvaamaan vettä. Oppilaiden piti tehdä mullasta järveen niemiä, lahtia, salmia, luotoja ja kannaksia ja nimetä paikat myös tehtävämonisteeseen.




3. Rosvo ja poliisi-peli

Tämän pelin avulla harjoiteltiin opasruudukon käyttöä. Molemmilla oppilailla oli pelilaudat, joissa oli ruudukko. Kummankin oppilaan piti sijoittaa neljään ruutuun rosvomerkki. Tämän jälkeen oppilaat sanoivat vuorotellen sen ruudun tunnuksen, jossa arvelivat kaverinsa rosvon piileskelevän. Jos oppilas osui rosvoruutuun, hän sai viedä kaverinsa rosvon vangiksi. Voittaja oli se, joka löysi ensin kaikki neljä rosvoa. 



4. Ilmansuuntapeli

Oppilaat pelasivat ilmansuuntapeliä, jossa heidän piti liikkua ilmansuuntahyrrän osoittamaan suuntaan ja samalla kerrata ilmansuuntia.


5. Kertaustehtäviä

Tällä pisteellä piti tehdä parin kanssa kirjasta kertaustehtäviä.



6. Karttapallon tutkiminen

Oppilaiden piti parinsa kanssa tutkia karttapalloa ja etsiä karttapallosta kaikki maanosat ja valtameret, päiväntasaaja, pohjoinen ja eteläinen pallonpuolisko.






perjantai 27. tammikuuta 2017

MITÄ KARTAN VÄRIT KERTOVAT SUOMEN PINNANMUODOISTA?

Tunnin aluksi tutkimme korkeusvyöhykekarttoja ja pohdimme, mitä siinä olevat erilaiset värit voisivat kertoa. Kun olimme selvittäneet sanat alanko ja ylänkö, lähdimme tutkimaan vielä tarkemmin Suomen karttaa ja pohtimaan, millaisia pinnanmuotoja Suomesta löytyy.


Ja sitten teoriaa vielä käytännön kautta:


Ensin oppilaat valmistivat ryhmissä taikataikinaa.






Tämän jälkeen jokainen ryhmä liimasi Suomen kartan pitsalaatikon pohjaan kiinni ja ryhtyi päällystämään Suomen karttaa taikataikinalla. Ajatuksena oli saada Suomen korkeuserot konkreettisesti näkyviin. Oppilaat tekivät huolellista ja tarkkaa työtä ja vähitellen Suomen karttoja korkeuseroineen alkoi hahmottua.





Taikinoiden piti antaa kuivua, mutta jo seuraavan päivänä pääsimme maalauspuuhiin. Oppilaat tarkastelivat vielä kirjasta, miten värit näkyvät kartalla ja yhteistuumin maalasivat taikataikinasta rakentamansa kartat.





Valmiita Suomen karttoja:










LOMAN JÄLKEEN

Loman jälkeen aloitimme kevätlukukauden kaveribingolla, jossa jokaisen oppilaan piti kierrellä luokassa ja yrittää saada bingolappunsa täyteen. Oppilaiden piti mm. etsiä kaveri, joka oli istunut joulupukin sylissä, leiponut pipareita, käynyt joulukirkossa, koristellut joulukuusen jne.


Bingon jälkeen jokainen oppilas pysähtyi vielä miettimään omaa koulunkäyntiään ja tavoitteita tulevalle lukukaudelle. Oppilaat pohtivat, mikä heidän mielestään oli syksyllä koulussa ollut mukavaa, missä olivat onnistuneet hyvin syyslukukaudella, mitä asioita haluaisivat parantaa keväällä, mitä toivoisivat keväältä ja mitä toivoisivat opettajalta.



JOULU SAAPUU JOKAISELLE

Aloitimme jouluun valmistautumisen askartelemalla oman joulukalenterin: hyvän mielen joulukalenterin. Jokainen oppilas sai paperin, jonka yläreunaan kirjoitti isolla oman nimensä. Tämän jälkeen paperit annettiin eteenpäin ja jokainen oppilas kirjoitti jonkin kehun tai kannustuksen jokaisen luokkakaverinsa lappuun.

Oppilaat eivät saaneet nähdä omia lappujaan vaan ope keräsi kaikkien laput ja laittoi ne kirjekuoreen. Tämän jälkeen kirjekuoret ripustettiin luokan seinällä olevaan pyykkipoikaketjuun, josta jokainen oppilas sai hakea oman kehukuorensa vuoropäivinä.



Meidän luokkamme järjesti suuren itsenäisyyspäivän juhlan ja valmistauduimme juhlaan myös leipomalla pipareita juhlavieraille. Jännitystä leipomispuuhaan toi kesken piparinleivonnan huutava pallopilli. Muutamat muiden luokkien oppilaat ehtivät jo luulla, että 3A-luokan joulupiparit olivat palaneet uunissa, vaikka kyseessä olikin meidän koulumme paloharjoitus


Askartelimme myös joulukortteja, jotka myytiin suurissa joulumyyjäisissä vanhempaintoimikunnan pöydässä.




MISSÄ SUOMI SIJAITSEE?



Oman kotiseutumme tarkastelusta siirryimme tarkastelemaan Suomea. Oppilaat saivat lapun, jossa oli erilaisia väittämiä. Kävimme väittämät yhdessä läpi, minkä jälkeen oppilaat katsoivat videon, jossa kaksi poikaa esittelivät karttapalloa. Oppilaiden piti selvittää videon avulla, pitivätkö lapun väittämät paikkaansa.


Tämän jälkeen oppilaat tutkivat maailmankarttaa ja selvittivät vielä tarkemmin, missä Suomi sijaitsee ja minkälaisiin maanosiin maapallo on jaettu.

MILTÄ MINUN KOTISEUTUNI NÄYTTÄÄ KARTALLA?

Seuraavaksi tutkimme oman kotiseutumme opaskarttaa, josta oppilaat saivat etsiä heille tuttuja paikkoja.










Jokainen oppilas kävi laittamassa oman kotinsa kohdalle merkin luokan seinällä olevaan karttaan.



Tutustuimme kotiseutuumme myös maanmittauslaitoksen karttapalvelun avulla. Karttapalvelussa oppilaat pääsivät näkemään oman kotinsa sekä maastokartasta että ilmakuvasta.